18. kesäkuuta 2013

Holy Toledo

Sain Cosmeryalta testattavaksi toisen Cuccion lakan, Holy Toledo:n. Sain viimeeksi testiin setin, johon kuuluu väri-, päällys- ja aluslakka. Testasin ite näitä kerran ja annoin mun siskolle, sillä siukulla oli näille enemmän käyttöä kuin mulla. Salla on tykännyt näistä todella paljon ja sano, että Cuccion lakat on pysynyt paljon pidempään kun mitä muut kynsilakat (Depend, Viva la Diva, Flormar). Neiti oli myöskin sitä mieltä, että tää pysyvyys voi johtua myös siitä kun kaikki lakat olivat saman merkin lakkoja. 
Edellisen postauksen pääset lukemaan täältä.

Tämän kertainen lakka on Holy Toledo. Hintaa tällä on 9,9€/13ml. Tässä kuvassa lakkaa on kaksi kerrosta ja päällä kerros Secheä. Lakka on sävyltään kaunis kupari. Miinusta annan lakkapullon sudista, sillä lähelle kynsinauhoja lakan levitys oli hieman hankalaa. Suti on niin leveä, että onnistuin sutiin sitä sitten myös kynsinauhoille. Kuivumisajoissa ei ollut mitään ihmeellisyyksiä.


Tässä lakkaa on yksi kerros. Peitti siis hyvin, mutta lopputulos oli mun mieleen liian raitainen. Onnistuin sit pilaan lakan värit kun yritin vähän piilotella mun itserusketusmokia... Lakan sävy on kuitenkin tollanen, mikä ylemmässä kuvassa on.


Tässä lakkaa on kaksi kerrosta ja raitoja on huomattavasti vähemmän. Kynsissä ei ole päällyslakkaa.


Lakan yhdellä kerroksella peittävyys antoi mulle toivoa siitä, että täähän vois sopia leimailuun! Mun mielestä tää oli aika kiva yhdistelmä OPIn Don't Pretzel My Buttonsin kanssa.

Olettekos te testanneet Cuccion lakkoja? Mitä ootte tykännyt?


Käykääs muuten kattomassa Cosmeryan kesäale! Valikoimasta löytyy mm. Universal Nailsin kynsilakkoja alkaen 3,5€, kynsinauhaöljyjä alkaen 6,0€, käsivoiteita alkaen 3,0€.
 Täältä löytyy myöskin muut Cuccion lakat.

Koodilla PFN15 saatte alennusta -15%, myös jo alennetuista tuotteista! :) Syötä alekoodi kassalla, niin ale aktivoituu.


*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

6 kommenttia:

  1. HAHAHHAHA TOI ALEKOODI :D melkein PEN15

    okei heh heh ei ollu ees hauskaa :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahahaaa voi että mä repesin :Ddd

      Poista
  2. Itsellä on tuo cuccion setti, jonka esittelit viime postauksessa. Aika hyvältä nuo cuccion lakat vaikuttaa! :) Sulle on muuten haaste mun blogissa: http://tinynaildesign.blogspot.fi/2013/06/i-love-spring-eiku-summer-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti haasteesta! :) Pitääkin tehdä tässä heti kun ehtii

      Poista
  3. toi on tosi kivan värinen, vaikken kauhiasti tollasista ruskeahtavista lakoista perustakkaan :D

    http://living-with-nail-art.blogspot.fi/
    - tässä on kynsiblogini, käy ihmeessä katsomassa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep näinpä. :) Mun mielestä toi sävy on nätti

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...