9. maaliskuuta 2014

Pienen valkoisen kissan tarina

Halusin jakaa teille tällaisen pienen tarinan kynsijuttujen ohella. Kynsiinhän tää ei siis liity mitenkään, mutta tää juttu sai mut niin hyvälle tuulelle! Ja jaksaa vieläkin hymyilyttää. :) 

Olin perheeni kanssa Ranskassa vuonna 2008, kun näin yhdessä liikkeessä hienon pienen kissapatsaan. Sain tästä sitten idean, että ostan jokaiselta ulkomaan reissulta pienen kissan mun hyllyyn. Jokainen kissa on laputettu: mikä vuosi ja mistä kissa on kotoisin. Jotkut mun läheisetkin on innostuneet tuomaan mulle kissoja reissuiltaan, joten mun hylly alkaa pikkuhiljaa jo täyttyä mitä erilaisimmista kissoista. 

Tästä kaikki lähti!
Mutta sitten siihen tarinan päähenkilöön: pieneen valkoiseen kissaan. Isäni käy usein Saksassa työmatkoilla ja olen saanut monesti uuden kissan reissuilta. Isäni on myöskin kertonut joillekin saksalaisille työkavereilleen tästä blogista, ja olenkin saanut sitä kautta uusia seuraajia. Blogiteksteistä he eivät ymmärrä mitään, mutta kuvat he kuulemma selailevat. Iskälle ja yhdelle seuraajalleni, Kirstenille, tuli puheeksi tämä mun kissojen keräily...


Viimeisemmän työmatkan päätteeksi sain pienen paperipaketin. Papereista paljastui tämä pieni valkoinen kissa. Kirsten oli siivonnut kotoa pois muuttaneen tyttärensä huonetta, kun löysi tämän kissan huoneen kätköistä. Monet tyttären tavaroista lähti lahjoituksena päiväkoteihin, mutta kissa laitettiin syrjään, jotta se pääsee lähtemään Suomeen. Kissa on ollut Kirstenin tyttärellä pitkään, joten tältä löytyy ikää jo "todella" paljon. 


Mä en tiennyt kissan alkuperästä mitään. Kun sain kissan, sen toinen silmä oli hieman hassun näköinen mun mielestä. Silmän ura oli samanlainen kuin toisen puolen, mutta mustalla tehty ääriviiva olikin pallo. Päätin korjata silmän samanlaiseksi viivaksi, mitään aavistamatta. Tarina mun korjailuista päätyi myös Kirstenin korviin ja sain kuulla, että silmä on ollut aina sellainen. :D Voin sanoa, että mua hävetti! Varsinkin kun kuulin, että kissa on oikeasti aika vanha... Mutta iskä ja Kirsten oli saaneet todella hyvät naurut tästä mun fiksailusta. :D

Maatuskakisut 8)
Mun mielestä on niin ihanaa, että ihmiset jaksaa ilahduttaa ihan tuntemattomia tällä tavalla. Kaikki ei välttämättä ymmärrä, miten tämmönen juttu voi olla mulle niin tärkeä, mutta se vaan on! :D Kyllä hymy nousee aina huulille kun kissa osuu mun silmiin hyllyn reunalta.


Onko teitä ilahduttaneet tuntemattomat ihmiset? Kertokaahan teidänkin tarinoita kommenttiboksiin, lueskelen mielelläni pidempiäkin juttuja. :) 
Niin ja onkos teillä kellään tapana tuoda jotain kokoelmaan ulkomailta?


Vielen Dank Kirsten, die Katze ist wunderbar! :)

28 kommenttia:

  1. Mullekin on kertynyt muutama kissapatsas, ei tosin läheskään yhtä montaa kuin sulle! Äiti on tuonut mulle pari kissapatsasta tuliaisiksi Egyptistä.. Ja iso puinen kissapatsaskin löytyy, tosin se on ihan koto-Suomesta peräisin. Mun onkin ollu tarkotus esitellä ne blogissa, kuvat on otettu ja tekstikin on melkein valmis, mutta aina tulee jotain tärkeämpää postattavaa niin se on saanut väistyä niiden tieltä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Egyptistä löytyy varmaan hienoja! Pitääkin vinkata jollekin kuka lähtee seuraavaks sinne. ;D
      Multa löytyy kanssa semmonen iso olkkarista! :D Kissat valtaa talon...
      Jään oottaan innolla sun postausta aiheesta. :)

      Poista
  2. Hauska kokoelma ja valkoisen kissan tarina oli jotenkin liikkis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua ees kuvitella mimmonen toi kokoelma on sitten kun oon mummo. :'D

      Poista
  3. Hauska tapa! :) Itse aloitin keräämään laukkuun tarroja paikoista jossa jättilaukun kanssa käyn. En tiedä pitäisikö keräilyä laajentaa myös reissuihin, joissa isoa laukkua en tarvitse, mutta tällä hetkellä mennään näin. :)

    VastaaPoista
  4. Mullakin on kissapatsaskokoelma! :) Osa on ihan Suomesta ostettuja ja muuta on ulkomailta (osa myös tuliaisina saatu). Mä en edes muista mistä tää mun kokoelman kerääminen alkoi. Äitini puolestaan kerää norsupatsaita ja esineitä. :)

    Mut oli kyllä kiva tarina. Mukavaa miten (tuntemattomatkin) ihmiset jaksaa ilahduttaa toisiaan pienillä asioilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole siis yksin hullu kissapatsasnainen. ;)
      Jep sanos muuta! :)

      Poista
  5. Mulla myös aikamoinen kissakoriste kokoelma yleensä saanu tuliaiseksi tai lahjaksi,mut onhan noita kirppariltaki tarttunu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips nyt blogissa näkyy kissatavaroita joita oon ostellu ennen bloggaamista kirppareilta.Toki mulla muuta kautta tulleitakin löytyy.Käy vilkaseen jos oot kiinnostunu
      http://eekunelm.blogspot.fi/2014/05/kirppisloydot-ennen-bloggamista-osa2.html
      http://eekunelm.blogspot.fi/2014/05/kirppisloydot-ennen-bloggaamista-osa-1.html

      Poista
  6. Hauska harrastus ja sivujuonne blogiin tuo kisupatsaiden keräily. Ja herttaista että sulle on varta vasten lähetetty Saksasta kissapatsas! :)

    VastaaPoista
  7. aivan ihania kisuja! ja loistava idea :) itelleni on kerääntyny siilejä vuosien saatossa, eri muodoissa; siilityyny, siilikoriste-esine, siilipehmolelu, siilikortteja... näitä aina perheenjäsenet ja kaverit tuo jos silmään sattuu jossain, ulkomailla tai kotimaissa :) ja kyllä se aina jaksaa ilahduttaa!

    VastaaPoista
  8. Tästä tuli jotenkin tippa linssiin, kun ihmiset osaa vielä olla noin herttasia toisilleen :)

    VastaaPoista
  9. mä oon nyt ottanu tavaksi ostaa joka reissulta semmosen perus turistikrääsä "patsaan" Roomasta Colosseum, Barcelonasta Sagrada Familia jne... ja Hard Rock Cafesta täytyy saada sen kaupungin paita! :D ja postikortti.. miten niin hamsteri..?

    VastaaPoista
  10. Oi että noi maatuskakissat! Mä tarvitsen noi mun elämään! :D Mulla on aivan järkyttävän iso maatuskakokoelma ja omistan myös maatuskatatuoinnin. <3 Aivan ihanat! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan nokka kohti Venäjää ;) Mun mielestä noi on kans ihan hirmu hauskat :D

      Poista
    2. Varmaan pitäskin mennä! :D Mun matkalaukku olis vaan täynnä maatuskoja! :D

      Poista
  11. Voi vitsi miten kiva postaus! Ja tarina kissalle. :3 Mä oon käyny muutaman kerran vaan nuorempana Ruotsissa... en ole matkustajatyyppiä. Mut jos pääsisin JAPANIIN, niin ostaisin varmaan kaikki kissa-aiheiset jutut mitä siellä myytäisiin. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! 8)
      Joo voi vitsit kun pääsiskin sinne joskus! Tarvis varmaan varata oma erillinen matkalaukku kaikelle kisukrääsälle. :'D

      Poista
  12. Voi kun ihanaa! Kiva postaus :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...