28. heinäkuuta 2014

Miniloma Münchenissä

Heipsan taas! Viime viikko meni palautuessa reissusta ja töitä tehdessä. Avasin itseasiassa koneen ekaa kertaa vasta torstaina, jotenkin ei vaan jaksa tehdä koneella oikein mitään näin kesällä! :D Monesti mulla on ollut tarkoituksena suunnata aurinkotuoliin läppärin kanssa, mutta aina oon löytänyt itseni sieltä lojumasta kirja kädessä.

Olin toissa viikolla Münchenissä neljä yötä perheeni ja sukulaisteni kanssa. Matka oli oikein onnistunut, vaikkakin neljän yön reissu oli aivan liian lyhyt. Meille ei jäänyt kuin kolme kokonaista päivää pyöriä kaupungissa, sillä saavuimme perille keskiviikkona vasta illalla ja lähdimme takaisin aamulennolla sunnuntaina. München oli todella kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki, mutta jotenkin Berliini iski muhun enemmän. 


Odotin matkaa myös sen takia, että pääsin vähän treenaamaan mun saksan kielen taitoja käytännössä! Oli ihan hauskaa puhua saksaa ekaa kertaa "oikeasti" ja kyllä mä esimerkiksi ruuan tilaamisesta selviydyin hyvin. :D

Ensimmäisenä päivänä käytiin eläintarhassa, sillä serkkuni halusi sinne kovasti. Mun mielestä eläintarha oli vähän pettymys verrattuna Berliinin eläintarhaan, mutta kyllähän sielä kannattaa käydä! :) Varsinkin pienemmille matkustajille eläintarha on varmasti kiva nähtävyys.

Mä rakastuin ensisilmäyksellä tähän öttiäiseen! :D
Suuntasimme eläintarhan jälkeen syömään Augustine Kelleriin. Suosittelen ehdottomasti käymään sielä! Jo itse paikka on näky, sillä pienestä sisäänkäynnistä aukeaa iso puisto keskellä kaupungin hulinaa. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvia sieltä enempää, mutta puistossa oli varmasti tuhansia ihmisiä. Puheensorina oli valtava ja vapaata pöytää ei meinannut löytyä mistään. Juuri kun olimme lähdössä pois, niin saimme kuin saimmekin pöydän. Kannattaa siis varata pöytä etukäteen! :) Itse söin schnitzelin ja ruokalistalta löytyykin perinteisempiä ruokia.

Neues Rathaus

Seuraavana päivänä suuntasimme keskustaan. Pyörähdimme aluksi Pietarin kirkon näköalatornissa. Maisemat oli upeat ja horisontissa häämötti Alpit. Mua alko kyllä melkein vähän pelottaan tornissa ja en uskaltanut ees kattoo alas... :D Upean näköalan eteen saa tehdä pienen urheilusuorituksen ja kavuta piiiitkät portaat ylös.


Seuraavaksi kävimme Viktualienmarkt:lla. Torialue oli kyllä myös näkemisen arvoinen paikka. Kojut notkui jos vaikka mitä ja me ostettiin vain kylläkin rasiallinen mansikoita. :D Tästä lähdimme käymään vielä Asamkirchellä. Suosittelen käymään ehdottomasti!


Miehet lähtivät seuraavaksi BMW-museoon. Oli kuulemma hieno paikka ja näytillä oli jos vaikka mimmosta autoa. Mä itse kulutin loppupäivän vaatekaupoissa kierrellen ja vaatteiden sovittelu meni kyllä ihan urheilusta niissä lämpötiloissa... Varsinkin kun vaatekaupoissa ei ollut ilmastointia, tai jos vaikka oli, niin ei se kyllä toiminut! :D


 Viimeisenä päivänä muut porukasta lähtivät Alpeille. Mä jäin mieheni kanssa pyöriin keskustaan ja käytiin katselemassa kaupunkia Sightseeing bussilla. Päivä oli kyllä aivan yhtä tuskaa, sillä lämpömittari näytti varjossa +35...


Me liikuttiin paljon metrolla ja metrolippu kannattaa tilata etukäteen netistä! Jos ostat lipun jostain automaatista, niin kolmen päivän lippu maksaa noin 30€ (keskusta-alueen). Netistä lipun saa 15€:lla. Lisäksi onnistuin saamaan meille halvan taksin, tai no saatiin minibussi. :D Matkaa hotellille oli melkein 40km ja 11 hengen taksimatka suuntaansa oli vain 165€. Taksinkin tilasin etukäteen netistä yhdeltä taksisivustolta, josta eri firmat antoi mulle tarjouksiaan tälle matkalle ja henkilömäärälle.

Semmonen oli se reissu! :) Mulla ei ollut hirveästi kuvia, missä ei olisi esiintynyt jonkun reissulaisen pärstä, joten tän takia kuvamateriaali oli vähän suppea...

 Esittelen ostokset sitten seuraavassa postauksessa. ;)


10 kommenttia:

  1. Ooh, tosi kivan näköistä! Ihana tuo pieni.. hiiri? :DD <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vähän googletella, hän on norsupäästäinen. ;)

      Poista
  2. Toi "öttiäinen" on niin suloinen :3
    Isoissa kaupungeissa nuo muutaman päivä reissut on kyllä aina liian lyhyitä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi. 8)
      Joo näinpä! Noooh, oli sekin onneksi pieni piristys arkeen, niin jaksaa raataa elokuun loppuun töissä! :D

      Poista
  3. Kiva, että oli onnistunut reissu. Tuo kuumuus kyllä toki varmasti vie veronsa ja kaupungilla kiertely ei varmasti ihan helpoimmasta päästä...!

    VastaaPoista
  4. Mää oon käyny Berliinissä ja tykkäsin siitä kaupungista sen verta paljon, että uudelleenki vois mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon sitä mieltä, että kolmas kerta Berliinissä ei olisi yhtään huono ajatus. ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...