1. kesäkuuta 2015

Tästä se taas alkaa! :)

Nyt olis sitten se hetki, kun palailen takas blogimaailmaan! :) Selailin tossa postauksia ja hiljaiseloa blogi ehti viettää päälle seitsemän kuukautta. Maaliskuussa blogi täytti 5 vuotta. En olis kyllä ikinä uskonut, että jaksan kirjotella näinkin pitkään. Oon päivitellyt vähän mun kuulumisia tuon tauon aikana ja raportoinutkin, mistä tauko on johtunut. Pieni luettelo siitä, mitä kaikkea tauon aikana tuli tehtyä:

- Opinnäytetyö
- Työt kolmessa eri röntgenissä, nykyiseen paikkaan jään toivottavasti pysyvästi :)
- Valmistuminen röntgenhoitajaksi
- New Yorkin reissu
- Eka loma moneen vuoteen!!
- Muutto uuteen kotiin, nyt sit ollaan naimisissa pankin kanssa :D


Paljon on siis tapahtunut! :D Mun vapaa-aika on koostunut aikalailla tavaroiden pakkaamisesta, kavereiden kanssa oleilusta ja treenaamisesta. Juoksin tuossa yksi sunnuntai ekaa kertaa elämässäni 10km! Oli aika mieletön fiilis. :) Osallistuin huhtikuun lopussa myös väriestejuoksuun kera E-S:n ja muiden rönärien! Myöskin ihanainen Sonne oli mun vieraana yhden viikonlopun toukokuussa.  Kynsiä mä oon lakkaillut todella vähän, sillä mua on vähän turhauttanut poistaa lakkaukset heti, kun oon saanut kynsistä kuvat. Lisäksi mun kuvauskalusto oli aika pitkään pakattuna ja en jaksanut purkaa niitä kymmentä kertaa. :D


Oon pohtinut aika paljon sitä, että mimmosta mun postaustahti tulee olemaan. En tajua, että miten mä oon joskus ehtinyt postaamaan viisi postausta viikossa! En meinaan usko, että mulla riittää enää jatkossa aika tuohon. :D Oon päätynyt siihen, että postaan 2-3 kertaa viikossa. Yksi postauksista tulee olemaan jotain kosmetiikkaan liittyvää, sillä kynsiä ei tuu enää taiottua samalla tahdilla kun ennen. Otan mielelläni vastaan postaustoiveita noihin kosmetiikkapostauksiin! :) Tulin myös siihen lopputulokseen, että Essence-maanantait eivät enää jatku. Katsotaan myöhemmin, jos jatkan niiden kirjoittelua. :)

Mua vähän pelottaa, että mua alkaa ressaamaan hirveesti jos en ehdi/jaksa lakkailla kynsiä ja postaustahti kärsii... Vaikka tuo on sellainen asia mistä ei tosiaankaan pitäis stressata! :D Vaan blogia pitäisi kirjoitella siihen tahtiin, kun itseään huvittaa. Oon ehtinyt nyt ajastaan postauksia jo kivasti valmiiksi, joten jospa en alkais ainakaan ihan heti ressaan. ;) 

Tuntuu muuten, että oon niin pihalla kaikista kynsijutuista tällä hetkellä! :D En oikein tiiä mikä on tällä hetkellä in ja mikä alkaa olla jo ihan vanhaa. Jospa mäkin pääsen taas pikkuhiljaa mukaan juttuihin! Huomasin ainakin, että suomalaisiin kynsiblogeihin on rantautunut vaikka mitä ihania Indie-kynsilakkoja. Mä en oo ostanut yhtäkään kynsilakkaa yli puoleen vuoteen, joten voi olla, että mun tarvii vähän päivitellä mun kokoelmaa. ;) 

Ihanaa kesää kaikille! :)


12 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! Mukava että oot täällä taas :) eikä mitään stressiä postailuissa, kirjoitat kun kerkeät. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa saada sut takas ja todellakin joudut nyt päivittelemään varastoja sen puolen edestä!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kun sain mahdutettuu lakat kolmeen Hellun laatikkoon.... :D

      Poista
  3. Jes, jään mielenkiinnolla odottamaan. Onko New Yorkin reissusta mitään blogipostausta tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on! Ens viikolla ois eka reissukynnet, sit reissupostaus ja shoppailut vielä omassaan. ;)

      Poista
  4. Jee! Tervetuloa takaisin! :) Etkä ota mitään stressiä postaamisesta :)

    VastaaPoista
  5. Jee uutta puhinaa taas tässäkin blogissa - odotan innolla uusia päivityksiä, NY-postauksia varsinkin, joita oon odotellut jo kohta puolitoista kuukautta. ;)

    VastaaPoista
  6. Kiva kun oot takasin :)
    Rauhaa siihen postaustahtiin, eikä mitään stressiä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...